Selkärankaa Maanselästä

Kaikki blogit puheenaiheesta Aktiivimalli

YLE ei ole perumassa aktiivimallia - vai?

 

Ylen sunnuntaina 9.6. julkaisema uutinen aktiivimallista ja työttömyyskorvauksen porrastuksesta herätti runsaasti some-keskustelua. Jutussa ei haastateltu hallituksen edustajia, vaan työttömyyskorvauksen porrastusajatukset tulivat EK:n ja liittojen suusta. Nopealla lukemisella monelle näytti jäävän vaikutelma, että aktiivimallia ei ollakaan purkamassa vaalilupauksista huolimatta.

Rajaton riemu

Rajaton riemu

 

Oi terve, puhdas

uusi hallitus,

uudet reformit.

Soi riemu rajaton

på två språk.

Kiitos uusi sote, kiky,

aktiivimalli,

wappusatanen.

Soi riemu rajaton,

soi kiitos, kunnia.

 

Linström katuu aktiivimallivirhettään, se aiheutti työttömille paljon vahinkoja

Entinen työministeri tunnusti Duunitorin haastattelussa tehneensä ison virheen, joka aiheutti tilanteen jossa syyttömiä heikompiosaisia rangaistaan, vaikka he eivät ole mitään väärää tehneet. Työttömien pieniä tuloja rangaistus pienentää entisestään.

Lindströmin omalletunnolle jäi selvä haitanteko heikompiosaisia kohtaan. Ei löytynyt miehestä henkistä suuruutta ja voimaa, jolla olisi asettunut rohkeasti vastustamaan tätä toimenpidettä. Ministerin edut painoivat vaakakupissa enemmän. Saivatko sinisten ministerit ansionsa mukaisesti ja putosivat eduskunnasta?

Aktiivimallia ei voitane purkaa, koska työllisyysaste alenisi :)

 

12.1.2018 klo 19:32 Yle: 

"Analyysi: Hallituksen aktiivimallissa muhii mojova tilastotemppu – tunti viikossa ponnauttaa työttömän työlliseksi

Hallitus saattaa hyvinkin saavuttaa työllisyystavoitteensa – osin työttömyysturvan aktiivimallin ansiosta. Syynä on työllisyyden tilastointitapa, jossa yksi tunti työtä viikossa riittää henkilön tilastoimiseen työlliseksi."

Demokratia toimii, ihanko totta Ari Jalonen?

Myönnetään nyt heti alkuunsa, että Ari Jalosen tikunnokkaan nostaminen on tavallaan epäreilua. Aivan yhtä tolkuttomia, todellisuudelle vieraita ja vailla minkäänlaista logiikkaa olevia vastauksia saa yleensä vähintään 90%:lta poliitikkoja -jos sattuu saamaan mahdollisuuden kysyä.

 

Sosiaaliturva on monimutkainen ja passivoiva. Siksi perustulo.

Sosiaaliturvamme on päässyt repsahtamaan. Nykyinen järjestelmämme on niin monimutkainen, että moni kokee etuuksien hakemisen hyvin vaikeaksi. Arvioiden mukaan jopa puolet toimeentulotukeen oikeutetuista ei hae sitä. Tämä tarkoittaa, että Suomessa on valtava määrä hyvin pienillä tuloilla eläviä ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta hae heille kuuluvaa sosiaaliturvaa.

Takki, joka ei ole käännettävää mallia

Tässä alla muutamia vaaliteemojani, joiden eteen olen valmis tekemään töitä. Tämä takki ei ole käännettävää mallia.

 

Sosiaaliturva

Suomea on useasti EU ja YK tasolta moitittu liian pienestä sosiaaliturvasta. On täysin käsittämätöntä, ettei Suomessa noteerata näitä mitenkään.

Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä aiheuttaa ongelmia, kuten turhaa byrokratiaa, eriarvoisuutta, tasa-arvo-ongelmia ja sillä on passivoiva vaikutus  

Aktiivimallin aktiivisuus liikkumalla

Mietin tuossa salilla käydessäni ja 60-vuotissyntymäpäivän lähestyessä, että olen aika aktiivinen pitämään jäljellä olevaa kuntoani yllä.

Selkäni röntgenkuvista näkee, ja lausunnossa lukee, että yksi nikamaväli on ”tuhoutunut lähes täysin”. Tosin itseni kannalta tuo on saattanut olla hyvä asia, sillä ymmärsin irtisanoutua selkää kuormittavasta työstä ja aloitin aktiivisen kuntoilun ja kehonhuollon. Opiskelin myös uuden ammatin, mutta valitettavasti nykykriteereillä olin valmistuessani jo liian vanha työmarkkinoille, vaikka taskussa olikin tuore koulutus.

Sdp käytti aiemmin vaalikampanjassaan aktiivimallin työvoimaa.

En oikein tiedä mitä tästä sanoisi...

Sdp on ollut jo vuosia isoimmin äänessä aktiivimallin haitallisuudesta ja kuinka ihmiset joutuvat orjapalkalla töihin. Edellisissä kunnallisvaaleissa he kuitenkin käyttivät häikäilemättömästi näitä palveluita oman vaalimainonnan onnistumiseen. Yht'äkkiä tämän aktiivimallin haitat olivatkin unohtuneet.

https://www.verkkouutiset.fi/ts-sdpn-vaalimainoksia-tehtiin-tyottomien-k...

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä