Niinistö ja uusi maailmanjärjestys

Runsaasta palautteesta päätellen jo nyt voi havaita, että äänestysprosentti tulee laskemaan. Monet palautteenantajat kokevat äänestyksen omantunnonkysymyksenä. Eivät oman kertomansa mukaan voi äänestää avoimesti homoseksuaalia tai uuden maailman järjestyksen kannattajaa. Eräs epätoivoinen soittaja kysyi retorisesti, voiko Suomesta erota? Asia juontaa juurensa Sauli Niinistön vaalipuheeseen, jossa hän puhuu uudesta maailmanjärjestyksestä. Samaa retoriikkaa on käyttänyt Katainen omissa puheissaan. Uusi maailmanjärjestys on polttoainetta salaliittoteoreetikoille, joiden mukaan maailman johtavat poliitikot ovat tehneet suunnitelman, jossa kaapataan valta, pystytetään maailmanhallitus, joka hallitsee kaikkia kansoja. Meille tulee yksi raha, yksi uskonto. Suuret asiat päätetään etukäteen muinaisten rituaalien tahdittamissa kokouksissa, jossa maailman johtavat vapaamuurarit, Bilderberger –ryhmä sekä ruusuritarikunnat pitävät valtaa. Illminaatti on henkilö jonka oletetaan nousevan ryhmän jäsenten joukosta hallitsemaan maailmaa. Kristityt näkevät tässä maailmanjohtajassa antikristuksen. Osin YK:n ja EU:n vastaisuus johtaa tästä päättelyketjusta. Youtubeen on syntynyt oma genre Illuminaatti huumorivideoita, joissa kekseliäästi yhdistellään erinäisiä politiikkojen puheita, symboleja, 666-lukua, tähtikuvioita, rahoja ja salaseuroja. Videoiden katselu on Putousta parempaa viihdettä. Sauli Niinistön New World Order –puhe on myös löytänyt katsojansa Youtubesta. Kylmä vaaliteoreettinen tosia on se, että Tarja Halonen sai kuusi vuotta sitten 51,8 % äänistä. Ihmisten peloille ja kyvylle yhdistellä irrationaalisia asioita voi naureskella, mutta vain 1,9% riitti ratkaisemaan vaalit kuusi vuotta sitten. Silloin on merkitystä myös sillä mitä Sauli Niinistö tarkoittaa uudella maailmanjärjestyksellä. Onko pakko käyttää puheissaan terminologiaa, joka saa foliohattujen ropelit pyörimään? 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän erkkilatvala kuva

Tässä Katainen esittelee uutta maailman järjestystä.Ainakin osaa siitä. Ei se mikään salaliitto teoria ole,koska myös raamattu siitä kertoo. Vain hieman eri sanoin.

http://www.youtube.com/watch?v=BuVgVFGOW-g

Käyttäjän MarkkuPerttula kuva

Antakaa äänenne Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejadille. Hän on Bilderbergiläisten seuraava maalitaulu.

Käyttäjän turjalainen kuva

Vinkki: käytä tekstin kirjoittamiseen wordia, tms. editoria ennenkuin copypastetat sen tähän, tulee kappalejako kohdilleen paremmin. USarin editori sukkaa.

Ja minäkin inhoan bilderperkeleitä niin perusteellisesti.

Käyttäjän paavosaariranta kuva

"Onko pakko käyttää puheissaan terminologiaa, joka saa foliohattujen ropelit pyörimään?"

Eihän tässä nyt pelkästä retoriikasta ole kyse. Niinistö ajoi Suomen EU:iin ja on harjoittanut eurososialistista politiikkaa johdonmukaisesti. Hän haluaa kiinteämpää integraatioita ja Suomen Natoon. Kyllä tässä Uutta Uljasta Maailmaa selvästi rakennetaan. Foliohatun ropelit saattavat pyöriä pelkällä tuulella, mutta Niinistön tekojen painoarvo on suurempi.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva

Tämä NWO kyllä tuntuu toisaalta elävän netissä omaa villiä elämäänsä. Katsotaanpa asiaa toisinpäin.

a) Rikkaat eivät saisi kokoontua salamyhkäisesti => tarvitaan kokoontumiskielto ja sananvapauden rajoittaminen => kontrolliyhteiskunta

b) Rikkaat eivät saisi uneksia uljaasta uudesta maailmasta => tarvitaan ajatuksenvapauden rajoittaminen => jonkinlainen "unenkontrollointilaite", intiaanien käyttämä unensieppaaja kenties => kontrolliyhteiskunta

Käyttäjän perttupulkkinen kuva

Paradoksi on se, että euroopassa on jo lähestulkoon yksi raha, ja lähestulkoon yksi uskonto.

Käyttäjän ristoi kuva

"Runsaasta palautteesta päätellen jo nyt voi havaita, että äänestysprosentti tulee laskemaan."
Kun ennakkoäänestys on ennätysvilkasta, niin tässä on jotain ristiriitaa. Voisikohan olla, että palautteen antajat muodostavat vähäisen, valitun joukon?

Käyttäjän sakaribehm kuva

... niin ja miksi sitten kepu antoi lentoliput Väyryselle käteen, jotta hän häipyisi pois pilaamasta suurta salajuonta? Koska kaiken takana on euroopan suuri juoni syrjäyttää sen vastustajat ja Soini ja Väyrynen olivat niitä.

Uusi maailmanjärjestys olisi tarpeen, että voitaisiin luoda yhtäläiset ympäristönormit, verotus, ihmisoikeudet ja markkinatalous voisi kilpailla samoilla säännöillä ympäri maailmaa.

Raamatussa on kuitenkin varoitus, mihin tälläinen maailmanhallitus johtaa.
Kristitty voi kuitenkin tehdä kaiken keskellä hyvää tietäen, että "paras on vielä edessä".

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja