Absurdia: Voiko uskova olla presidentti ?

Eilen illan rasismikeskustelu Järvenpään lukiossa jätti varjoonsa ehkä illan erikoisimman kysymyksen, joka kysyttiin presidenttiehdokas Sari Essayahilta (kd.), että voiko avoimesti uskova olla presidentti? Lukion oppilas ihmetteli, voiko Sari toimia helluntailaisuutensa vuoksi maan korkeimmassa virassa. Jos esimerkiksi Pekka Haavistolta oltaisiin kysytty samaa liittyen seksuaaliseen suuntautumiseen, mikä on tietysti hyvä ettei kysytty, niin kysymyksen esittäjää oltaisiin välittömästi paheksuttu rasistisesta kysymyksenasettelusta. Jos oppilas olisi kysynyt, että voitko toimia vasenkätisenä presidenttinä tai avoimesti eläinrakkaana presidenttinä, niin hänen opettajaansa oltaisiin pidetty varsin epäpätevänä yleissivistäjänä. Eikö uskovaisen kykyä toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä saa epäillä? Saa toki, nykyään. Vieläpä Suomen tärkeimmässä yleissivistävässä opinahjossa. Suvaitsevaisto on omalla ideologiallaan pureutunut tehokkaasti koulujärjestelmän kysymyksenasetteluihin. En itke tai heristä pikkurilliä. Tämä on tulos siitä että jotkut osaavat ajaa asiaansa toisia paremmin. Aina on helppoa paeta marttyyriviitan alle, ja toitottaa samaa asiaa että näin meitä on dissattu jo 2000 vuotta. Kuitenkaan näin ei tarvitse olla. Pitäisi olla enemmän rohkeutta puolustaa arvojaan. Onneksi Sari toi hyvin esille sen, että miksi myös uskovainen voi toimia presidenttinä. Varmasti koko lukio muuttui vastauksen kuultuaan paljon suvaitsevaisemmaksi. Uskovaisen ei tarvitse eheytyä mielenhäiriöstään.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Hienoa jotta myönnät mielenhäiriön.

Käyttäjän kuoppari kuva

Itseironia on hieno piirre ihmisessä ja erityisen hieno kristityssä.

Käyttäjän weareallafricans kuva

Sanotaan nyt vaikka näin, että mikäli ihan oikeasti ja kirjaimellisesti uskot puhuviin käärmeisiin, palaviin puskiin, Nooan arkkiin ja muihin järjettömyyksiin mitä raamattu sisältää niin kyllä se nykytiedon mukaan viittaa jonkinlaiseen mielenhäiröön.

Homoseksualisuus taas ei ole mikään mielenhäriö, siitä huolimatta mitä teikäläiset väitätte sen olevan.

Niin, homoseksuaalisuus ei ole mielenhäiriö kuten myöskään pedofilia tai zoofilia eivät ole. Suvaitsevaisuutta odotellessa.

Käyttäjän kapavalimaki kuva

Homoseksuaalisuus ei ymmärtääkseni vahingoita ketään. Pedofilia tuhoaa lapsen tulevaisuuden ja elämän. Mielestäni suhteellisen iso ero. Zoofiliaan en viitsi edes kommentoida. Jätit negrofilian mainitsematta. Tarkoittaako se logiikallasi, että se on normaalia?

Käyttäjän kapavalimaki kuva

Kysymyksen asettelussasi on mielestäni ongelma. Seksuaalinen suuntautuminen tai vasenkätisyys ovat synnynnäisiä ominaisuuksia, helluntailaisuus tms. uskonnollisuus on tietoinen valinta. Kukaan ei synny uskovaisena, vaan jokainen uskonto omine dogmeineen täytyy opetella.

"Eikö uskovaisen kykyä toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä saa epäillä? Saa toki, nykyään"

Ei saa, vaan pitää. Mutta tämä koskee jokaista päättävässä asemassa olevaa henkilöä uskonnolliseen, sukupuoleen, ideologiaan tai seksuaaliseen suuntautumiseen yms. katsomatta. Uskonnot ovat aina pyrkineet säilyttämään tämän koskemattomuuden, joka onneksi on nykyään murrettu. Jos saarnaat tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta, hyväksy silloin myös se, että joku ei ole kanssasi samaa mieltä. Sellaista järjestelmää, missä vallanpitäjää ei saa arvostella tai epäillä, sanotaan diktatuuriksi.

Esitän vastakysymyksen: Luottaisitko itse johtajaan, joka päivittäin rukoilee Zeusta tai hakee vahvistuksen päätöksilleen puristelemalla vuohen kiveksiä? Tuskin. Raamatun Jahve ei ole missään erityisasemassa vs. kaikki muut 60 000 jumalaa/ jumaluutta.

"Uskovaisen ei tarvitse eheytyä mielenhäiriöstään"

Tämä on mielenkiintoinen väite. Tarkoitatko, että lestadiolaisen skitsofreenikon ei tarvitse hakeutua psykiatriseen hoitoon, vai sitä että rinnastat uskovaisuuden mielenhäiriöön?

Jos oletat uskovaisuuden olevan mielenhäiriön tila josta ei tarvitse eheytyä, miksi uskovaiset sitten vaativat eheytymistä seksuaalivähemmistöiltä? Mielen sairauksista voi parantua, mutta seksuaalinen suuntautuminen ei ole sairaus.

Kari Välimäki

Esität "Seksuaalinen suuntaus ja vasenkätisyys ovat synnynnäisiä ominaisuuksia". Nyt sinulla taitaa olla ongelma. Selvitä nyt hyvä ystävä aivan alkulähteeltä asti ensin mistä sait tuon "tiedon" että seksuaalinen suuntaus on synnynnäinen ominaisuus. Sen vain sanon helpottaakseni työtäsi, että homoseksuaalisen käytäytymisen rinnastamisella vasenkätisyyteen ei ole perusteita. Selvityksesi olisi nyt hedelmällinen pohja keskustelulle mielipiteestäsi ennenkuin pääsemme jatkoon.

Kolmas kappaleesi onkin jo asiaa, hyvä hyvä. Mutta neljännessä kappaleessa esittämäsi vastakysymys kaipaa kiireellistä päivitystä. Annan vihjeen. Ensimmäisen ongelmasi selvittäminen auttaa tässäkin asiassa jatkoon pääsyyn.

Esittämässäsi viidennen kappaleen skitsofreenikko ongelmassa on vain yksi ratkaisu. Kaikki skitsofreenikot ja muutkin sairaat tarvitsevat hoitoa selviytyäkseen. Eikä se ole leikin asia. Rinnastus kysymykseesi saat vastauksen kun luet mitä blogisti on kirjoituksellaan tarkoittanut.

Viimeiseen kyselyysi vastaus löytyy kun selvität ensimmäisen kappaleen ongelmasi. Palataan asiaan kun olet edistynyt selvitystyössäsi. Kiinnostava tekstissäsi on se, että kun perustus on vinossa, on koko "talo" vinossa.

Kunnioituksella Heikki Ylönen

Käyttäjän kapavalimaki kuva

" Selvitä nyt hyvä ystävä aivan alkulähteeltä asti ensin mistä sait tuon "tiedon" että seksuaalinen suuntaus on synnynnäinen ominaisuus"

Täältä: Långström N. ym.: Genetic and environmental effects on same-sex sexual behavior: a population study of twins in Sweden. Archives of sexual behavior, 39 (1), s. 75–80, 2010. (engl.)

Alanko, K. ym.: Common genetic effects of gender atypical behavior in childhood and sexual orientation in adulthood: a study of Finnish twins. Archives of sexual behavior, 39 (1), s. 81–92, 2010. (engl.)

Zietsch B. P. ym.: Sexual Orientation and Psychiatric Vulnerability: A Twin Study of Neuroticism and Psychoticism. Archives of sexual behavior, 2009.(engl.)

"Sen vain sanon helpottaakseni työtäsi, että homoseksuaalisen käytäytymisen rinnastamisella vasenkätisyyteen ei ole perusteita" -Heikki Ylönen

"Pekka Haavistolta oltaisiin kysytty samaa liittyen seksuaaliseen suuntautumiseen" -Asmo Maanselkä

"Jos oppilas olisi kysynyt, että voitko toimia vasenkätisenä presidenttinä tai avoimesti eläinrakkaana presidenttinä, niin hänen opettajaansa oltaisiin pidetty varsin epäpätevänä yleissivistäjänä" -Asmo Maanselkä

Minä en rinnasta homoseksuaalisuutta tai vasenkätisyyttä toisiinsa. Jos puhun Neptunuksesta ja Kassiopeista vain toteamalla niiden olevan osa kosmosta, en tietääkseni suoraan rinnasta niitä.

Käyttäjän mikkolahti kuva

Seksuaalinen suuntautuminen ei ole mikään synnynnäinen ominaisuus Kari. Vaikka jotkut ns. nollatutkijat voivat niin väittääkin eksymyksessään.

Hollantilainen tohtori ja psykiatri Gerard van den Aadweg, s. 1936, opiskeli Leidenin yliopistossa psykologiaa ja väitteli 1967 tohtoriksi. Väitöskirja käsitteli homoseksuaalisuutta.

Hän on erikoistunut psykoterapeutiksi ja tuntee homoseksuaalisuuden niin perusteellisesti kuin se ihmiselle on mahdollista. v. 1962 lähtien G.v.d. Aardweg on pitänyt Amsterdamissa yksityispraktiikkaa ja antanut terapiaa sadoille homoseksuaaleille.Hän on kirjoittanut useita kirjoja sekä toiminut psykoterapeuttina mm. Hollannin oikeusministeriön palveluksessa.

Kirjassaan Erilainen? tri van den Aardweg kirjoittaa luvussa Homoseksuaalisuuden joitakin erikoisuuksia:
"Itsesäälin - homoseksuaalisella ihmisellä alitajuisen - käsite on keskeinen. Tämä asenne ei ole ehdonalainen vaan autonominen.Se aiheuttaa "masokista käyttäytymistä"(masokismi= sukupuolinen poikkeavuus,jossa oma kärsiminen vaikuttaa kiihdyttävästi tai tyydyttävästi mielihyvän saamiseen siitä että itseä kohdellaan väärin tai pahoin)"

Voiko siis homopari,joka kärsii psyykeä pahasti rasittavasta itsesäälistä, olla luonnollinen ja terveellinen parisuhdemalli esim. adoptiolapselle?

Tuleeko adoptiolapsestakin identiteettiään häpeilevä, onneton sielu? Entä millainen vastuu Jumalan ja ihmisten edessä on päättäjillä,jotka hyväksyvät tämänkaltaisen perhesuunnittelupolitiikan?

Toinen näkökohta.

Jos Raamatun ilmoittamia luonnottomia lihanhimoja,ks. Room. 1, 1 Kor. 6, ja vääristynyttä parisuhdemallia ryhdytään eduskunnassa esittämään kristillisen avioliiton rinnalle, niin silloin tietysti luovutaan vanhurskaan Jumalan käskystä:"Älä tee huorin."

Silloin halveksitaan Herran kättä, joka antaa elämän ja antaa kuoleman; niin ihmisille kuin kansoillekin.

Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila

Käyttäjän erkkilatvala kuva

Kyösti Kallio oli uskovainen presidentti. Mikä siinä uskovaisuudessa on niin ihmeellistä. Enemmän heillä on järkeä monessa asiassa. Päin vastoin kuin mikään mielenhäiriö.

Käyttäjän jukkatuunanen kuva

" Seksuaalinen suuntautuminen tai vasenkätisyys ovat synnynnäisiä ominaisuuksia."
Jos näin on, miksi samaa sukupuolta olevat eivät ole kuolleet sukupuuttoon. Joku juorusi (en siis tiedä onko totta vai ei) että Haavisto olisi ollut naisen kanssa aviossa ja että hänellä olisi kaksi lasta.

Käyttäjän kuoppari kuva

Koska evoluution kannalta homoseksuaalisuus on hyödyllinen ominaisuus.

Homoseksuaalisuuden todennäköisyys miehillä kasvaa jokaista isoveljeä kohden. Isoissa perheissä on geenien jatkuvuuden kannalta hyödyllistä että osa jälkeläisistä ei lisäänny, vaan auttaa varmistamaan jälkeläisten selviytymisessä.
Toinen "homo geenin" myönteinen ominaisuus evoluutiossa on, että se aiheuttaa naisilla hyvää hedelmällisyyttä.

http://www.tiede.fi/artikkeli/978/homoksi_ei_kasv_at_eta#978

(edit: lisäsin lähteen)

Vihjeeksi vain. Kannattaisi opiskella muutakin kuin lukea kyseistä lehdykäistä.

Käyttäjän kuoppari kuva

"Vihjeeksi vain. Kannattaisi opiskella muutakin kuin lukea kyseistä lehdykäistä."

Argumentum ad hominem

Käyttäjän kapavalimaki kuva

Siksi, että geenipoolissa homoseksuaalisuus on marginaalissa ja siksi, etteivät homot lisäänny. Niin kauan, kuin ihmiskunta on ollut olemassa, on ollut myös homoseksuaalisuutta. Se ei ole karsiutunut kriminaisoinnilla, kuolemanrangaistuksella, eheyttämisellä tms. Homot ovat aina olleet, ja tulevat olemaan vähemmistöryhmä. En ymmärrä mitä uhkaa valtaryhmälle on marginaaliryhmästä. Edelleen korostan sitä, että seksuaalinen suuntautuminen ei ole valinta kuten ei vasenkätisyyskään. Uskonnollisuus on aina tietoinen valinta.

Minun mielestäni maailmassa on olemassa aivan oikeita ja konkreettisiakin ongelmia kuin se, mitä ihmiset makuukammareissaan touhuavat.

Käyttäjän mikaeltorppa kuva

Homous ei ole sairaus vaan synninvalinta. Homous ei ole synnynnäinen ominaisuus samoiten kuin ei ole alkoholistin, murhaajan,tai haureellisen ominaisuudetkaan synnynnäisiä vaan ne ovat himoja jotka ihminen valitsee kun elää jumalattomasti maailmassa joka on pahan vallassa.

Tästä ovat biologisina todisteina ihmiset jotka ovat jossain elämän vaiheessa valinneet kyseiset himot ja myöhemmin tehneet parannuksen vääryyden himoistaan alkaneet elämään parannuksessa inhoten entisiä vääriä tekojaan.

Jos kyseiset ominaisuudet olisivat synnynnäisiä ei ihminen voisi muuttua oikeasti niin ettei enään tykkäisikään kyseisistä asioista vaan inhoaisi niitä. Ihmiset itse ovat siis biologinen todiste siitä ettei homous ole synnynnäistä eli geeneissä.

Homous on syntiä samanlailla kuin murha ja juoppous ja huoruus jne.. Murhaaja himoitsee murhata, alkoholisti juoda ja huorintekijä huorata. Kukaan tällaisen lihan teon harjoittaja ei voi periä Jumalan valtakuntaa jos ei tee parannusta eli käänny synnistä jota harjoittaa pois.

1.Kor.6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset (homoseksuaali),
6:10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.

Jumalan sana ei eroita homoseksuaalisuuden syntiä huorintekemisestä, epäjumalanpalvelemisesta, huoruudesta, varkaudesta, ahneudesta, juoppoudesta ja pilkkaamisesta jne.. Homous ei ole mikään luonnollinen ominaisuus samoiten kun murhaajan himo murhata tai varkaan varastaa tai juopon juoda vaan nämä kaikki ovat syntiä ja synninvalintoja.

Homous on synninvalinta täysin samoin kun varkaus, juoppous ja murha tai huoruus. Kukaan ei synny homoksi vaan se on lihan himo jonka ihminen valitsee.

Nyt asia on niin että nyky yhteiskunta on tekemässä tästä vääryyden valitsemisesta hyväksytyn asian ja tätä vääryyttä ei saisi enään vääryydeksi sanoa sillä jotkut ihmiset rakastavat niin elää tässä vääryydessä.

Olen tavannut naisen joka oli lesbo ja piti itseään miehenä naisen ruumiissa. Kun hän tuli Jumalan sanan kuulemisesta uskoon niin hänen minä kuvansa parani ja hän tunsi itsensä naiseksi ja rupesi inhoamaan lesbo elämää.

Tällaisia ihmisiä on paljon ja he ovat elävä todiste siitä ettei ole kyse mistään fysikaalisesta ilmiöstä aivoissa eikä geeneistä jne.. sillä näiden ihmisten mieli muuttuu uskoon tulon jälkeen kun Jumala parantaa heidän synnin vääristämän mielen. Eli on kyse synnistä ja kapinasta Luojaa kohtaan. Kukaan ei siis synny homoksi sillä muutoin uskoon tulo ei muuttaisi ihmisen himoja pois homoseksuaalisuudesta.

Ihmiset joilta homoseksuaalisuuden himo on kadonnut uskoontulon myötä ovat geneettinen todiste siitä ettei homoseksuaalisuus ole geneettinen ominaisuus vaan synninvalinta.

Verkottuiko kertomani naisen aivot Jumalan sanan kuulemisesta uudelleen ja hän tunnistikin itsensä naiseksi. Vai muuttuiko geeni joka altisti hänet muka homouteen geeniksi joka muutti hänet heteroksi. Ei tietenkään sellaiset väitteet ovat vain paholaisen aikaansaamaa eksytystä jossa synnistä koitetaan tehdä hyväksyttyä ja luonnollinen ominaisuus.

Olen myös tavannut monta entistä alkoholistia joidenka himo juoda loppui heti uskoon tultaessa. Olen myös kuullut että jotkut tiede miehet ovat teorioineet alkoholigeenistä mutta jos se olisi geeneissä niin silloinhan siitä ei uskoon tulon kautta voisi parantua.

Joten alkoholismissa ei ole kyse geneettisestä asiasta ja sen lukuisat ex-alkoholistit jotka ovat tulleet uskoon todistavat olemalla siitä itse elävä esimerkki. Kukaan ei siis synny myöskään alkoholistiksi eli alkoholismikaan ei ole geneettinen ominaisuus ja sen monet ex-alkoholistit todistavat ollen siitä geneettinen todiste.

Samoin homous ei voi olla geeneissä sillä jos olisi niin kukaan ei voisi uskoon tulon kautta muuttua sellaisesta.

Mutta koska kuitenkin monet ovat muuttuneet (eheytyneet) uskoontulon kautta pois homouden synninhimosta kun Jumalan rakkaus on parantanut heidän synnin rikkoman mielensä eli antanut synninorjuudessa elävälle ihmiselle voiman mielenmuutoksen PARANNUKSEEN synnistä. Nämä ihmiset ovat elävä esimerkki ja todiste siitä että homous ei ole geeneissä tai missään materiassa vaan ne ovat synnin valintoja joihin uskomaton ihminen voi eksyä.

Samoiten kuin himo huorata, varastaa, raiskata, tappaa jne.. mikään noista ei selity geeneillä vaan sillä että ihminen elää pahassa maailmassa uskomattomana saatanan vankeudessa synninorjuudessa josta vain Herra Jeesus voi ihmisen sanansa kuulemisen kautta pelastaa.

Tämähän on koko Raamatun perusilmoitus. Eli se että Jumala pelastaa armonsa kautta synninorjuudessa elävät ihmiset ne jotka pelastua synneistään haluavat ja turvaavat Jumalan apuun.

Sellaisesta myös kaikki kristityt ovat eläviä esimerkkejä sillä ei kukaan koskaan synny kristityksi vaan uskoon voi tulla vain Jumalan sanan kuulemisen kautta kun tunnistaa itsensä syntiseksi ja katuu ja huutaa Herraa Jeesusta avuksi synninhädässä avuksi. Sillä jokainen joka huutaa Herraa Jeesusta avuksi pelastuu.

Tällaiset väitteet että synti olisi geeneissä tulevat lisääntymään lopun aikana kun vääryys pääsee valtaan ja ihmiskunnan kapina Luojaansa kohtaan huipentuu. Herra Jeesus profetoikin että lopun ajan ihmiskunta tulee elämään ennen Hänen paluutaan Sodoman ja Gomorran synnissä. Sodoma ja Gomorra olivat luonnottomien himojen eli homoseksuaalisuuden synnin vallassa ja siihen syntiin maailma menee ja media ja tiede ovat sitä todistamassa lausunnoillaan. He todistavat Raamatun sanan käyvän toteen.

"Tästä ovat biologisina todisteina ihmiset jotka ovat jossain elämän vaiheessa valinneet kyseiset himot ja myöhemmin tehneet parannuksen vääryyden himoistaan alkaneet elämään parannuksessa inhoten entisiä vääriä tekojaan."

-Ja vastakkaisesta mallista on aihetodisteena ne tuhannet ja tuhannet jotka ovat aikojen saatossa ja uskontojen puristuksessa tehneet itsemurhan tai yrittäneet sitä, kun heidän omaksumansa uskonto ei suvaitse heidän sisällään olevaa taipumusta. Uskonto tappaa erilaisuuden.

"Olen tavannut naisen joka oli lesbo ja piti itseään miehenä naisen ruumiissa. Kun hän tuli Jumalan sanan kuulemisesta uskoon niin hänen minä kuvansa parani ja hän tunsi itsensä naiseksi ja rupesi inhoamaan lesbo elämää."

- En usko. Hän ei ole "parantunut" hän vain peittää oman itsensä, ehkäpä pettää itseään tai muuten näyttelee aikansa jotain mitä ei ole. Sellainen on tuhoisaa ihmisen mielen ja järjen kannalta. Mutta siihen uskonnot pakottavat jäsenensä.

"Tällaisia ihmisiä on paljon ja he ovat elävä todiste siitä ettei ole kyse mistään fysikaalisesta ilmiöstä aivoissa eikä geeneistä jne.. sillä näiden ihmisten mieli muuttuu uskoon tulon jälkeen kun Jumala parantaa heidän synnin vääristämän mielen."

-Geneettinen taipumus on todennettu. Se, mikä lopulta ohjaa nämä geneettisesti asiaan taipuvaiset suuntaansa on epäselvää.

"Ihmiset joilta homoseksuaalisuuden himo on kadonnut uskoontulon myötä ovat geneettinen todiste siitä ettei homoseksuaalisuus ole geneettinen ominaisuus vaan synninvalinta."

-vrt yllä

"Samoin homous ei voi olla geeneissä sillä jos olisi niin kukaan ei voisi uskoon tulon kautta muuttua sellaisesta."

-vrt yllä

"Olen myös tavannut monta entistä alkoholistia joidenka himo juoda loppui heti uskoon tultaessa. Olen myös kuullut että jotkut tiede miehet ovat teorioineet alkoholigeenistä mutta jos se olisi geeneissä niin silloinhan siitä ei uskoon tulon kautta voisi parantua......Joten alkoholismissa ei ole kyse geneettisestä asiasta ja sen lukuisat ex-alkoholistit jotka ovat tulleet uskoon todistavat olemalla siitä itse elävä esimerkki."

Tiedän toki jokusen alkoholistin joka on tullut uskoon ja siten lopettanut viinan juonnin.

Merkittävästi enemmän tiedän alkoholisteja jotka ovat lopettaneet oman itsensä, Perheensä tai muun vastaavan "maallisen" syyn vuoksi apuna käyttäen AA-ohjelmia, myllyhoitoa jne.

Alkoholissa on kyse riippuvuudesta. Rippuvuuden vahvuus tai heikkous liitty läheisesti geeneihin; Tästä on todeisteena mm. tutkimukset joissa alkoholistivanhemmilta jo vauvana adoptoiduilta lapsilta on myöhemmällä iällä todettu alkoholiriippuvuus. Näitä ihmisiä on tutkittu ja todettu heillä olevan alkoholismiin (ts. riippuvuuksiin) altistava geenimuunnos. Tämä selittää osaltaan myös sen, miksi Suomalainen Jeppe juo keskimääräistä enemmän kerralla ja vahvempaa alkoholia kuin vaikka ranskalainen kollegansa, jolla kokonaiskulutus on kuitenkin hivenen suurempi. Suomalainen, riipuvuusgeenin omistaja haluaa ne kännit kerran viikossa.. tai useamminkin jos niin on tilaisuus.

Uskonto on keino päästä eroon näistä. Mutta vain eräs keino. Parempia ja vapauttavampiakin keinoja on olemassa. Sellaisia jotka ei rajoita muuta elämää, kuten uskontojen kapeakatseisuus tekee. Uskonnon avulla irrottautuminen päihteistä on vain riippuvuuden siirtoa aineesta aineettomaan riippuvuuteen. Joskin siinä suhteessa uskonto on fyysisesti terveellisempää. Henkisestä terveydestä en menisi ihan niin vannomaan.

Käyttäjän mikaeltorppa kuva

Uskonnot tappavat Herra Jeesus pelastaa.

Kyseinen nainen petti itseään kun luuli olevansa mies naisen kehossa. Sellainen on itsepetosta ei sellainen että nainen tunnistaa itsensä naiseksi. Uskoon tulossa Jumala eheytti naisen synnin turmeleman mielen ja hän tunnisti itsensa naiseksi naisen kehossa ja alkoi inhoamaan lesbo elämää jota oli viettänyt. Nainen ei kuulu mihinkään yhdistykseen eikä hän ole minkään painostuksen alla vaan hän ainoastaan seuraa Jeesusta. Se ei ole itsensä pettämistä että tunnistaa itsensä siksi joksi Jumala on ihmisen luonut. Se taas on itsensä pettämistä jos luulee olevansa jokin muu kuin on biologisesti.

http://koti.phnet.fi/petripaavola/annintarina.html

Annin todistus on myös samanlainen biologinen (geneettinen) todistus siitä ettei homous voi olla geeneissä sillä muutoin kukaan ei siitä voisi muuttua heteroksi oikeasti. Geneettistä taipumusta ei ole oikeasti todennettu eikä sellainen teoria pidä ollenkaan yhtä geneettisten todisteiden (ihmisten) kanssa. Faktat ovat siis täysin sellaista teoriaa vastaan jossa geneettinen taipumus homoksi olisi todennettu.

Suomalaisten alkoholin kulutukseen vaikuttaa kulttuuri ei geenit. Jos suomalainen syntyy esim, ranskaan niin hän elää täysin ranskalaiseen tapaan sillä hänen viinan käyttöön ei vaikuta geenit vaan kulttuuri. Kerran viikossa riippuvuusgeeniä ei olekkaan mutta kulttuurinen tapa on.

Puhut paljon uskonnosta mutta siinä teet kokoajan virheen että liität kristinuskon uskontoon. Uskonnoissa ihmistä sitoo aina uskonnollisuus jonka kautta ihminen koittaa itse pelastaa itsensä ja se saa ihmisen koittamaan omilla voimilla mahdottomia asioita joka särkee ihmistä.

Uskossa Herraan Jeesukseen Jumala pelastaa ihmisen. Pelastus ei ole ihmisen teko vaan Jumalan. Jumala vaikuttaa uskovassa tahtoa ja tekemistä jotta Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi armostaan kun uskoon tulossa vuodattaa rakkautensa uskovan sydämeen. Uskon elämä Kristuksessa ei ole elämää omassa voimassa vaan Kristuksen sillä Kristus elää omissaan. Siksi kristinuskoa ja uskontoja ei tulisi sotkea sillä ne ovat täysin eri asioita. Vain usko Herraan Jeesukseen vapauttaa ihmisen saatanan vankeudesta hänen tahtoaan tekemästä synnin orjuudesta.

Tiit.2:11 Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
2:12 ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
2:13 odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä,
2:14 hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.

Vastakysymys Asmolle: Voiko uskoton olla presidentti?

Käyttäjän SepSaa kuva

Heikki M. Uutisten perusteella sellaisiakin näyttäisi olevan... Vai tarkoitatko ehkä uskonnottomia?

Käyttäjän k4rv1n3n kuva

"Seksuaalinen suuntautuminen tai vasenkätisyys ovat synnynnäisiä ominaisuuksia, helluntailaisuus tms. uskonnollisuus on tietoinen valinta. Kukaan ei synny uskovaisena, vaan jokainen uskonto omine dogmeineen täytyy opetella."

Tästä nyt on pakko olla sen verran eri mieltä etten usko minkään edellisistä olevan "synnynnäinen" ominaisuus, mitä nyt tietyt perinnölliset seikat nostanevat asian kuin asian todennäköisyyttä.

Sen sijaan vasen- ja oikeakätisyyden lisäksi on myös näiden välimuoto, ja jos "oikeakätisenä" syntynyt lapsi käyttää enemmän vasenta kättään, myös sen koordinaationsa kehittyy samalla kuin oikean käden koordinaatio heikkenee.

Uskomuksissa on kyse omaksutusta kulttuurista ja maailmankuvasta, ikävän monelle nämä asiat pakkosyötetään kotona ilman oikeutta oman maailmankuvan luomiseen. Ei se lapsi ymmärrä että vanhemmat on aivopestyjä kuin illallispöydässä puhuvat näkymättömille olennoille.

Homous kuuluu nähdäkseni samaan kategoriaan, lapsuuden olosuhteet muovaavat minäkuvaa ja seksuaalisen kypsyyden koittaessa sitä joko on tai ei ole. Uskon myös että homoperheiden lapsilla on todennäköisempää tulla heteroksi, tai vähintään bi-uteliaiksi, jo pelkästään kapinamentaliteetin vuoksi.

Itse olen uskovainen ja se on tietoinen valinta. Eikä uskontoni tietenkään ole valtauskonto, vaan oma kyhäelmäni kaikesta siitä tiedosta mitä kristityt, muslimit, buddhalaiset, hindut, ym. jo kauan aikaa kadonneet uskonnot jättivät jälkeensä.

Kumma kyllä, lopputuloksessa on enemmän järkeä kuin KD:llä.
http://ylex.yle.fi/ylex-areena/play/1326366973654

Pääsyvaatimuksena Suomen presidentin virkaan on syntyperäinen kansalaisuus.
Muista ominaisuuksista päättävät yksiselitteisesti äänestäjät. MOT.

Käyttäjän helanes kuva

Oleellisempi Essayahin hiillostamisessa oli ja on Israel-kysymys. Lähi-idän kuvioissa puolueettomuus on oikea linja ja rauhan rakentaminen.

Muuten tuo "ei uskovaisen tarvitse eheytyä mielenhäiriöstään" sisältää varsin kyseenalaista piiloviestintää. Sitä paitsi ehkä joidenkin fundamentalistien pitäisikin.

Käyttäjän MariaRajakari kuva

Hyvä blogi :-), maailma on nykyisin ihan nurinkurinen. Uskontoa ei saisi sekoittaa politiikkaan jne. mutta muuta kyllä saisi, mm. ateismia, sosialismia, muita uskontoja, vihreää aatetta, suomenruotsalaisuutta ja sen puolustamista, maalaisuutta ja sen puolustamista, kapitalismia, liberalismia, konservatismia, mutta ei kristinuskoa. WTF?

Käyttäjän VILENIN kuva

Niin en näe mitään pahaa, jos tunnustaa uskonsa ja toimii sen mukaan.

Käyttäjän MariaRajakari kuva

Moni tunnustaa uskonsa, muttei sano sekoittavansa sitä politiikkaan, kumpi on arvostetumpaa? Kummassa ne teot näkyvät?
Eli ts. kumpi vaatii enemmän pokkaa, edustaa marginaaleja ylpeästi vai mennä valtavirran mukana kieltäen tosipaikan tullen kristinuskon?

Käyttäjän SepSaa kuva

Tälle maalle voisi olla hyväksi, jos sen päättäjien joukossa olisi enemmän aitoja kristittyjä sanan syvällisessä merkityksessä. En minä siitä ensisijaisesti huolestuisi.

Käyttäjän erkkilatvala kuva

"Hyvä blogi :-), maailma on nykyisin ihan nurinkurinen. Uskontoa ei saisi sekoittaa politiikkaan jne. mutta muuta kyllä saisi, mm. ateismia, sosialismia, muita uskontoja, vihreää aatetta, suomenruotsalaisuutta ja sen puolustamista, maalaisuutta ja sen puolustamista, kapitalismia, liberalismia, konservatismia, mutta ei kristinuskoa. WTF?

Kristin-usko on ainut usko,joka pelastaa...eihän piru siitä tykkää.

"Ei ole muuta nimeä annettu jossa pitää pelastuman,kuin Jeesus Kristus"

Näin sanoo raamattu. Jeesuksen hauta on tyhjä hän on ylös noussut.

Muitten uskontojen perustajat makaavat haudoissaan.

Luulisi ettei ole vaikea uskoa,kun vähänkin ajattelee...

Helluntailaisuus on vain hyvää vaihtelua 12 vuoden Halosen murjottelun jälkeen.

Olisi hienoa kun itsenäisyypäivänä Presidentin linnassa laulettaisiin gospel-sävelmiä.

Käyttäjän MariaRajakari kuva

Helluntailaisuus, katolilaisuus, luterilaisuus jne. kaikki ovat apostolisen uskontunnustuksen omaavia kirkkokuntia tms. ei sen kummempaa, turha demonisoida jotain, mitä ei ole olemassa kuten helluntailaisuutta demonisoidaan.

Käyttäjän Kira kuva

Ero on siinä, että Haavisto ei käännytä ketään homoksi. Essayah taas mieluusti käännyttäisi eriuskoisia ja uskonnottomia helluntailaisuuteen, siis myös muita kristittyjä.

Ei ole lainkaan huono kysymys sekulaarissa valtiossa kysyä syvästi uskonnollisen vakaumuksen omaavalta ehdokkaalta suhdetta ja suhtautumista valtio vastaan uskonto. Sekulaarissa maassa uskonnolliset arvot ja maallinen lainsäädäntö ja ihmiskäsitys menevät usein ristiin.

Politiikka ja uskonto toimivat yhteen ainoastaan teokratiassa ja siinäkin huonosti siksi, että teokratiassa pyrämiidin huipulla on aina vain yhden uskonnon yksi tulkinta. Kaikki muut uskonnot ja uskonsuunnat ovat teokratiassa nenää myöten suossa.

Käyttäjän VILENIN kuva

Kira,jos kertoisit ettei ole näyttöä siitä, että Haavisto olisi käännyttänyt ketään homoiksi. Nyt taas olet varma ettei tule käännyttämäänkään, olet melkoinen ennustaja.

Käyttäjän Kira kuva

Miten heteroseksuaalinen ihminen eheytetään homoksi:-O

Käyttäjän kapavalimaki kuva

Vaikka minua aseella uhaten käskettäisiin muuttumaan homoksi, en homoksi muuttuisi. Joten, kuvittelitko että kauniilla pyynnöllä käännyttämiseni onnistuisi helpommin?

Monesti on niin, jotka itse eniten homoja vihaavat tai pelkäävät, ovat itse kaapissa olevia homoja. MOT.

Käyttäjän kuoppari kuva

Olen ateisti ja jonkinasteinen "anti-kristitty", mutta on pakko olla Asmon kanssa samaa mieltä, kysymys "voiko uskova olla hyvä presidentti", on hieman absurdi ja ehkä asiatonkin. Uskova kristitty presitenttinä ehkä herättää mielikuvia teokratiasta ja muusta uskonnollisesta sorrosta ja sillä herättää pelkoa.

Pitää muistaa että kristityissä, on monenlaisia ihmisiä, enkä näe mitään syytä miksi kristitty tai minkään muunkaan uskonnon edustaja ei voisi olla hyvä presidentti, kunhan pystyy ottamaan huomioon myös toisinajattelevat kansalaiset ja heidän oikeutensa.

Edit: korjattu luettavempaan muotoon.

Käyttäjän kapavalimaki kuva

Mikael Torppa kirjoitti:" Ihmiset itse ovat siis biologinen todiste siitä ettei homous ole synnynnäistä eli geeneissä."

Tuo pätee paremmin uskontoihin.

Kun presidentti on ulkopoliittinen johtaja kuitenkin ainakin vielä, niin voisihan se olla, tietysti että Uskonnolliset mielipiteet voisivat vaikuttaa ulkopolitiikan hoitoon.
Presidenttitentissä eilen, Essayah toi tämän varsin selkeästi esille Pro Israel -puheellaan, jossa ei osannut arvostella Isrelein tekemiä ihmisoikeusloukkauksia ja sotarikoksiksi luonnehdittavia asioita mitenkään.
Persidentin tulisi olla ulkopoliittisestikin sitoutumaton ja osattava katsoa asioita laajasti sekä puolueettomasti. Etenkin Israelin ja muutenkin lähi-idän politiikan osalta saattaisi olla riski, että vakaumuksellinen Kristitty ei välttämättä osaisi olla tälläinen henkilö.
Tämä ongelma on ollut nähtävissä jo pitkään mm. USA:n politiikassa lähi-itää kohtaan, sikäläisen (väittäisin) äärikristillisyyden vuoksi (miksei myös vahvan Juutalais blokin) ja jota ilman yhteenkään valtion huippuvirkaan on turha siellä pyrkiä. USA:n hallinnossa ei ole presidentteinä, eikä ministereinä tietääkseni koskaan ollut ateistia, vain kristillis-aatteelliseti huippuunsa värittyneitä henkilöitä.
Tälläistä en soisi suomelle, edes yhden kauden ajaksi ja Essayah täyttää kyllä tuon määritteen hyvinkin.

Käyttäjän ristoi kuva

Kysymyksen lähtökohtana voisi olla ahdasmielisen ateistinen maailmankuva, jonka mukaan ateismi on ihmisen normaalitila. Tämä ei havaintojeni mukaan pidä paikkaansa. Muutoinkaan kysymyksen esittämisessä ei tule ilmi vakaumusten tasa-arvo, joka termi lienee varattu ateismin edistämiseen? Ei sillä, etteikö ahdasmielisyyttä joskus esiintyisi teistisissäkin piireissä.

Toivotaan, että Essayahin vastaus edisti suvaitsevaisuutta.

Ainoa -ismi joka tulisi olla "vakaumuksena" on realismi. Se mikä on ja näkyy ja tuntuu, on mitattavissa tai muuten todennettavissa.
Mikään muu ismi ei yksinkertaisesti voi toimia puolueettomana lähtökohtana. Jos uskovainen ihminen sanoo olevansa realisti.. noh, onko hän, jos hän uskoo henkiolentoihin joita ei voida todentaa? Se, että hänellä on hengenheimolaisia ei muuta sitä faktaa, ettei tätä voida todentaa. Ja onko se silloin realismia.

Ja koska samalla ymmärrän, ettei kukaan ole noin puhtaan rationaalinen koska kaikkiin vaikuttaa jokin ulkoinen vaikutus tai käyttäytymismalli, niin ehdotankin äänestämisen kohteeksi sitä, joka on lähinnä realistia.

Ja se henkilö on...

....Jokaisen teidän mielessänne. Ja se ei välttämättä ole sama henkilö.

Käyttäjän maanselka kuva

Mielestäni äänestäjän tulee ratkaista se millaisilla arvoilla olevaa ihmistä kannattaa presidentiksi. Ei ole mitään lähtökohtaisesti ulossuljettua tai vajaamielistä ryhmää mikä ei voisi toimia presidenttinä. Suomen kansalaisuus riittää. Uskovaisuuttakin on montaa sorttia. Keskustelussa tavallaan unohtuu se, että fundamentalistikin voi olla erittäin hyväsydäminen ja vaikka uskoo Raamatun fundamentteihin niin voi jakaa erittäin hyvin ja oikeudenmukaisesti yhteistä hyvää. Kyse on vain siitä, että ymmärtää missä tilanteessa mitäkin lausuu ja tekee siten, ettei mikään vähemmistö tai enemmistö koe tulevansa syrjityksi omien arvojensa vuoksi. Siis presidentin ei tule huolimatta vakaumuksestaan syrjiä tehtävässään ketään. Sari on osoittanut sen, että voi kunnioittavasti suhtautua niin enemmistöihin kuin vähemmistöihin. Se on sellaista sydämen suuruutta.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja