Selkärankaa Maanselästä

Sairaus opettaa

Kelailen pyörätuolia Meilahden sairaalan neurologisella osastolla kuudennessa kerroksessa. Ikkunoista näkyy talvinen kaunis Suomen luonto. Katselen miten kuntoilijat juoksevat merenrantaan tarkkaillen sykemittareitaan. Lenkillä havaitsee miten vuodenaika vaihtuu toiseksi. Jalkojen alla on syksyn lehdet sitten loskainen marraskuu, tammikuun luminen hanki ja lopulta kevään ja kesän pölyinen tie. Lenkillä lähteminen vaatii joskus itsensä pakottamista tuuleen ja tuiskuun, mutta aina se palkitsee. Harvoin jälkeen tuntuu siltä että ei olisi pitänyt juosta. Kaipaan juuri sitä. Lehtien kahinaa ja pakkashangen narskumista kenkien alla. Nyt jaloista on tunto hävinnyt lähes kokonaan ja sairaus etenee puuduttaen muutakin kehoa. Illalla pelottaa, mikä paikka enää aamulla liikkuu.

Diagnoosina ”määrittelemätön aivotulehdus” tai monijuurihermotulehdus jota kutsutaan Guillain-Barren oireyhtymäksi. Aiheuttavaa syytä ei oikein aina tiedetä. Sairaudessa elimistön puolustusmekanismi ohjautuu omia hermoratoja vastaan, mikä lamaannuttaa kehoa vähitellen. Muutaman viikon ajan sairaus pahenee ja sitten tasaantuu, jonka jälkeen alkaa hidas toipuminen. Sairaus on varsin harvinainen, vain muutama tapaus 100 000 asukasta kohden vuosittain. Lääkärin mukaan toipuminen on erittäin yksilöllistä. Minun tapauksessa toipumisen ennuste on hyvä. Silti toipuminen työkuntoon voi kestää kuukausia. Tästä vielä noustaan kovaan treeniin, lihasten ja hermoratojen kuntouttamiseen.

Kaikki muuttui yhdessä päivässä. Kävin torstaina työterveydessä ihmettelemässä jalkojen puutumista, sieltä ohjattiin Töölön tapaturmasairaalaan, josta Meilahden neurologiselle osastolle. Minulla oli aivan toisenlaiset suunnitelmat. Perjantaina piti olla KD:n vaali-info, olin valmis esittelemään vaalipäällikkönä ne ajatukset joilla KD voittaa vaalit. Vaaliteemana meillä on rakennetaan Suomi johon voit luottaa. Olin todella ylpeä uusista grafiikoista ja teemasta, ja koin jälleen onnistumista niiden suhteen. Eduskunnan sijaan makasin Meilahden kontrollihuoneessa. Sairaalapedillä luottamus Suomeen punnitaan. Oma elämä on muiden osaamisen armoilla.  

Sairaudessa on se hyvä puoli että elämän tärkeysjärjestys muuttuu kertaheitolla. Sitä ymmärtää syvällisesti mikä merkitys on perheellä, ystävillä ja hyvillä työkavereilla. Kiitos kaikille tuesta ja rukouksista. Terveys on lahjoista tärkein ja sairaana sitä osaa arvostaa aivan eri tavalla. Perusterveenä veronmaksajana on helppoa kritisoida veroja ja maksuja. Mutta kun sitä itse tarvitsee palveluita ja monimutkaisia huippuhoitoja oman henkikultani turvaamiseksi, niin kyllä sitä taas kiitollisena veroja maksaa.

Lisäksi sairaus avaa ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä opintomatkalle sairaan ihmisen arkeen. Saa kokea lamauttavat pelkotilat, piikkien pistot, avuttomuuden tunteen ja jatkuvan kyselyn mitä niissä näytteissä oli. Ja toisaalta saa vastaanottaa myötätuntoa ja paljon rakkautta. Tästä selviän kokemusta rikkaampana ja juoksen vielä joku päivä. Ainakin ymmärrän paremmin miltä sairaasta ihmisestä tuntuu.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Asmo, on hienoa kuulla että toipumisen ennuste on hyvä. Voimia!

Käyttäjän OlliKohonen kuva
Olli Kohonen

Tiedän tunteen. Itselläni paljastui epämääräisten ja kovien selkäkipujen syyksi kolmisen vuotta sitten sairaus nimeltä spondylodiskiitti. Selkänikamat ja niiden välissä oleva välilevy olivat tulehtuneet ja turvonneet. Harvinainen tila, verenkiertoon menneet bakteerin aiheuttama.

Se saattaa aiheuttaa jopa neliraajahalvausta tai kuolemaa, ja ajalla ennen antibiootteja näin olisikin käynyt. Mutta nyt pitkä antibioottihoito ensiksi suoneen ja sitten tabletteina pelasti ja selkä on nykyään kunnossa. Olen juossut sairauden jälkeen maratonin kivuitta, jota tuttu ortopedi äimisteli.

Voimia ja siunausta sinulle, vaikka emme tunne ja tervehtymistä ennen kaikkea.

Käyttäjän petteripietikainen kuva
Petteri Pietikäinen

Tsemppia, voimia ja siunausta, Asmo!

Käyttäjän JohannaYli-Kaatiala kuva
Johanna Yli-Kaatiala

Sairaudesta huolimatta ihanan positiivinen kirjoitus. Yleensä terveyden merkityksen huomaa vasta kun sen menettää. Toivotan sinulle siunausta, voimia ja pitkää pinnaa toipumisprosessiin.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Joo-o. Terveys ja jopa elämä on jokaisella ja koko ajan katkolla. Riskejä voi parhaansa mukaan yrittää pienentää, mutta eroon niistä ei pääse.

Kiva, että olet saanut rohkaisevan ennusteen! Minun kokemukseni lääketieteellisistä ennusteista on, etteivät lääkärit anna niitä yksittäistapauksissa lainkaan.

Käyttäjän JuhaKallunen kuva
Juha Kallunen

Sairastuin itse GBS;än 2003 30-vuotiaana. Menetin lähes kävelykykyni. Eräänä yönä sairaalassa heräsin valtavaan säpsähdykseen ja tunsin että, jotain tapahtui. Siitä alkoi toipuminen. 3kk jälkeen olin töissä, joskin jälkeenpäin ajatellen pidin turhaa hoppua, mutta määräaikaisena oli vähän pakko. Toipuminen kesti kuukausia ja välillä oli huonompia ajanjaksoja. B-vitamiini tuntui auttavan ja kohtuullinen ja monipuolinen liikunta liikaa rasitusta välttäen. Paranemisiin!

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

Entiselle esimiehelleni tuli tuo sama: jalat puutuivat ja siitä sitten samantyyppinen kuvio kuin sinulla.

Hän oli 1-2 vuotta sairaslomalla, mutta on nyt taas töissä. Ikää hänellä on +/– 60 vuotta.

Edelleen hänen työhuoneensa on rakennuksessa, jossa on kosteusvaurioita ja hometta. Mene ja tiedä sitten, liittyykö tämä mitenkään sairauteen.

Hän tekee paljon työtä myös päätteen ääressä. En sitten tiedä, voisiko ns. sininen säteily olla osasyynä vaivoihin.

Jos kaipaat vertaistukea, voin koittaa saattaa teidät kaksi sähköpostiyhteyteen keskenänne.

Devra Davis on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan kännykkäsäteilystä ja siitä, miten suojautua siltä. Hänen kirjassaan esitetään, että kännykkäsäteily aiheuttaisi solutason muutoksia. Kirja on suomennettu ja sen nimi on "Pätkii!".

Käyttäjän JuhaKallunen kuva
Juha Kallunen

Hei Asmo!
Itse sairastin GBS;n 2003 30-vuotiaana. Menetin lähes kävelykykyni. Eräänä yönä sairaalassa heräsin voimakkaaseen säpsähdykseen ja tunsin, että jotain tapahtui. Siitä alkoi toipuminen. 3kk jälkeen oli töissä, joskin liian aikaisin näin jälkeenpäin ajatellen. Toipuminen edisty pikkuhiljaa (GBS = get better slowly). Välillä oli huonompia aikoja. B-vitamiini ja rauhallinen monipuolinen liikunta tuntui auttavan. Paranemisiin!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset