*

Selkärankaa Maanselästä

Työmarkkinaosapuolten sopu voi lisätä sekä työttömyyttä että työvoimapulaa

Kilpailukykyloikka synnyttää oudon tilanteen, joka voi johtaa sekä pahenevaan työttömyyteen että samalla kasvavaan työvoimapulaan. On oikein, että etsitään toimia joilla voidaan parantaa yritysten kannattavuutta ja hillitä julkisen sektorin menoja. Kuitenkin kaikkien päätösten tulisi parantaa työnteon kannattavuutta, eikä heikentää sitä. 

Nyt kehitys menee pahasti väärään suuntaan. Työmarkkinaosapuolten esittämät toimet, joilla julkisen sektorin lomarahoja leikataan 30 %, sekä kaikkien palkansaajien asemaa heikennetään eläkemaksujen korotuksella jopa 1,2% , sekä työttömyysvakuutusmaksujen korotus vievät lompakosta 0,85% käteen jääviä tuloja.  Nämä toimenpiteet tekevät 2,05% verokorotuksen palkansaajalle, ja tekevät työnteosta yhä kannattamattomampaa. Samalla vesitettiin yritysmaailman tärkein tavoite, eli paikallinen sopiminen, josta olisi eniten apua huonossa taloustilanteessa. Kukaan yritysjohtaja ei ole vaatinut kaikille suomalaisille palkansaajille 2,05% veronkorotuksia. Eläkemaksun korotus on täysin rinnastettavissa veronkorotukseen. Näillä piiloveroilla hallitus kiertää hallitusohjelman kirjausta, jossa ”työnverotus ei kiristy missään tuloluokassa. ” 

Hallituksen on pakko tehdä yli miljardin veronkevennykset, jotta verotuksen kiristymiseltä säästytään. Miten kilpailukyky tai valtion rahoitusasema paranee, jos nämä yrityksille annettavat huojennukset rahoitetaan viime kädessä valtion ottamalla lisävelkarahalla? Samahan se olisi antaa yrityksille ne miljardit ja uskoa sen johtavan talouskasvuun kuin vatkaamalla samaa asiaa vuosi yhteiskuntasopimusneuvotteluiden kautta. Sama raha on pois valtion kirstusta. 

Miksi piiloverottaminen on pahasta? Usein luullaan että työvoimapula johtuu siitä, että avoimiin työpaikkoihin haetaan huippuammattilaisia, ja että työn tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa. Tämä ei pidä paikkaansa Suomessa. Myös matalapalkkaisista töistä on työvoimapula, koska työnteko ei ole kannattavaa. On hämmästyttävän vaikeata täyttää kaupantyöntekijöiden, kuljettajien ja lähihoitajien työpaikkoja. Avoimia työpaikkoja on heille tarjolla mol.fi sivun mukaan tuhansia. Suomi kärsii matalapalkka-alojen työvoimapulasta, vaikka samalla työttömyysprosentti on tilastosta riippuen 10 – 13% välillä ja työttömyyden hoitoon käytetään rahaa jopa 8 miljardia euroa. Ongelmat johtuvat siitä, että työnteko ei ole kannattavaa.

Tämä hallitus ja edelliset hallitukset ovat keskittyneet heikentämään yksipuolisesti työnteon kannattavuutta. Jo nyt työnteko on lähes kannattamatonta alle 2400€ tuloilla, mikäli perheellä on alaikäisiä lapsia huollettavana. Jokaisesta palkka eurosta jää käteen vain 5  - 15 senttiä tai jopa miinus 5 senttiä. Tämä johtuu siitä, että työtulot vähentävät lähes täysimääräisesti työttömyyskorvauksia sekä asumistukea. Suomen oikeistolaisin hallitus ei ole löytänyt yhtään keinoa, jolla työnteko muuttuu Suomessa jälleen kannattavaksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän vantaaliittyyennemminkeravaankuinhelsinkiin kuva
Petri Muinonen

Aikamoinen fakiiri saisikin hallituksessa olla, jotta työnteosta saisi kannattavaa - sosiaalitukien tai erityisesti ansiosidonnaisen työttömyysturvan varassa elämiseen verrattuna, ja huomioiden vielä senkin, että monessa perheessä lasketaan arvo vanhemman ja lapsen/lasten mahdollisuudelle olla yhdessä sen sijaan, että lapsi on päivähoidossa tai viettää yksinäisiä iltapäiviä.

Niissä talouksissa taas, missä lapsia eikä ehkä puolisoakaan ole, nykysäääntöisellä ansiosidonnaisella työttömyysturvalla tekee jopa hyvää tiliä ja laittaa rahaa säästöön asuen tai reppureissaten esim. Kaakkois-Aasiassa, ja pitäen Suomessa vain jotain alivuokrattua luukkua tai asuen paperilla vanhempien luona. "Työnhakua" voi sielläkin hoitaa noissa vähintään 300 päivän siivuissa, jotka työttömyyskassat pieneltä osin ja valtion maksaman siivun kautta muut veronmaksajat isommasti kustantavat.

Mainitset kirjoituksesi lopulla, että työtulot vähentävät lähes täysimääräisesti erilaisia tukia. Mikä se vaihtoehto sitten olisi? Että tuet maksetaan edelleen täysimääräisinä? Tai odotapas: voithan kertoa KD:n omasta mallista - nyt sitä oikein kysytään! ;-)

Jos tuista ei tarvitsisikaan luopua, kun työtuloa aletaan saada... missä vaiheessa tämän yhteiskunnan kansalaisiaan kohtaan harjoittama holhoaminen on muuttunut pakolliseksi, jos ei halua tahallisesti jättäytyä naapuriaan heikompaan taloudelliseen asemaan? Eikö vaihtoehtoja todellakaan ole?

-

Hämmästyttävää on sekin, että yhä vain asumisen tuet heiluvat 3,5 miljardin hujakoilla / vuosi + toimeentulotuen kautta asumista tuetaan luoja ties miten runsaasti: siis tuella, jolla ei ole asumiskustannuksia ollut tarkoitus alun perin lainkaan kattaa. Ja nimenomaan tuetaan sellaista sääliasuttamista, että ihmiset saavat juurtua sille asuinalueelle, jossa heillä ei ole (ja monilla ei tule koskaan olemaan) varaa asua! Vaikka vaihtoehtoisia ja asumistuella (ellei peräti omilla työtuloilla) saavutettavia asuinratkaisuja olisi toisaalla saman työssäkäyntialueen piirissä. Mukavuuden ylläpitämisestä on tullut tärkein sosiaaliturvan kriteeri oman elintavan ja mm. asumistavan ja -paikan sopeuttamisen sijaan.

Toimituksen poiminnat